Lauri Vuolasvirta -palkitut gööttikasvattajat

Edesmenneen kynologin DI Lauri Vuolasvirran ansioiden kunnioittamiseksi SKL-FKK on perustanut Lauri Vuolasvirta - palkinnon koiranjalostuksen kehittämiseksi. SKL:n hallitus myöntää palkinnon korkeimpana huomionosoituksena ansioituneille koirankasvattajille. Kasvattaja voi saada palkinnon vain kerran rotua kohden ja se jaetaan hallituksen päättävän arvovaltaisen kenneltilaisuuden yhteydessä.

Palkinnon voi anoa SKL:n jäsenenä vähintään 10 vuotta ollut, rotujärjestön kennelnimellinen kasvattaja, jonka kasvatustoiminta on moitteetonta ja esimerkillistä. Kasvattajan ansiot määräytyvät hänen kasvattamiensa koirien määrän ja niiden saavuttamien käyttökoe- ja näyttelytulosten perusteella palkinnon sääntöihin liittyvän pistetaulukon mukaisesti. Tulokset lasketaan 10 perättäisestä pentueesta. Tarkemmat säännöt ja pisteet löytyvät Kennelliiton sivuilta.
 
Kennelnimi Omistaja(t) 1. rekist. pentue myönt.vuosi
Fennican Maunu ja Inga Lepola 1989 1994
Antimos Anu Vesiluoma 1993 2006
Jaxonville Oili Helenius 1990 2006
Cimillan Päivi Männistö 1998 2008
Bodeneis Kirsi Hotanen 2002 2017
Calawan Anne Laamanen 2004 2017
Tulikäpälän Milla Saari 2005 2017
Maiskis Maija Henttonen 2003 2019
Kompiaisen Tuija Liukkonen 2010 2021
Länsigöötanmaanpystykorvat ry